Käsikirjoitusten ajoitus on ajoittain työlästä ja hidasta salapoliisityötä: kuka oli asialla, milloin, ja mitä todisteita meillä on tapahtuneesta? Systemaattinen jäljittäminen tukeutuu sekä itse tekstiin ja kuviin (kolofonit, esipuheet) että muuhun materiaaliseen todistusvoimaan kuten paperi, merkintäaine, sidos, koristelu tai muut merkinnät — esimerkiksi omistus- tai hintamerkinnät (Ruotsin tai Venäjän raha). Saman kokoelman verrokit ovat kullanarvoisia.

Pohjanmaan mystikkotekstien ajoitustyö sujuu kuin siivillä, kun edessä on puoliammattimaisesti työskennelleiden kopioijien kuten ilmajokisen räätäli Samuel Rinta-Nikkolan (1763-1818) tai vielä tuotteliaamman Vähänkyrön puuseppä ja kyläkirjuri Mikki Matinpoika Sauson (1793-1853) kädenjälkeä. Saatavilla on yleensä vuosiluku, mikäli teksti on säilynyt kokonaisena. (Usein ei ole). Rinta-Nikkolalta ja Sausolta on myös säilynyt käsikirjoituksina luettelot heidän laatimistaan kopiokirjoista.

Yleensä tilanne on vähemmän riemukas. Edessä on nimetön, katkonainen ja pölisevä esine, jota ei voi kunnolla avata saatikka lehteillä: tiukka sidos, pahoin ruttaantuneet ja toisiinsa tarranneet sivut. Käsikirjoituksen tarkempi tutkimus on mahdotonta ennen konservointia. Lisäksi aikanaan kielletyissä teksteissä ja pienissä samanmielisten piireissä sisällöillä oli enemmän väliä kuin teostiedoilla. Toisinaan nimiölehdeltä on selvästi yritetty hangata pois jäljentäjän nimi. Tällöin ajoituksen työkaluina korostuvat kokoelman ulkopuoliset lähteet: tietokannat, myynti- ja huutokauppaluettelot, luovutuskirjat, historialliset bibliografiat. Vanhimpien aineistojen kohdalla osa näistäkin on arkistolähteitä, ei siis päätteeltä kuin päätteeltä saavutettavia sähköisiä työkaluja.

Kun käsikirjoituksesta puuttuu tekijän nimi, edes hänen elinvuotensa eivät rajaa kirjoitusajankohtaa. Monet kädet ovat tunnistettavissa, koska samasta kokoelmasta löytyy verrokkeja, mutta joukossa on myös yksittäistapauksia. Yllättävistä asiakirjoista on iloa: kun mystiikan traktaatin kääntöpuolelta löytyy yliruksattu syytinkisopimus, saadaan ajoitukseen edes terminus post quem.

Yli 200 vuotta käsikirjoitusten tuotannon jälkeen ratkotaan siis varsin perustavia pulmia vuosilukujen kanssa:

• Käsikirjoitus on kokonainen teksti, jossa ei ole ajoitusta.

• Käsikirjoitus on katkelma, josta puuttuvat alut ja loput (fragmenteissa suuri osa keskikohtaakin). Paremmissa tapauksissa kyse on variantista, josta on olemassa myös kokonainen teksti samassa kokoelmassa. Sähköisten korpusten puuttuessa etsinnät on kuitenkin toteutettava käsityönä, selaa-ja-vertaile-menetelmällä. Suosituissa teoksissa kuten Melchior Douzetempsin Ristin salaisuus tai suutarimystikko Jakob Böhmen tuotanto on satoja sivuja. Kukin suomenkielinen kopiokirja samastakin lähtötekstistä on uniikki kieleltään ja kirjoitusmuodoiltaan. Oikeinkirjoitus oli 1800-luvun taitteessa vielä vakiintumaton. Kieliasun laatuun vaikuttavat myös erot kopioijien tietotaidoissa.

• Vuosilukuja löytyy usein käsikirjoituksen omistaja- ja lainausmerkinnöistä: sidoksen kansien sisäpuolista tai mistä tahansa kopioidessa tyhjäksi jääneestä tilasta. Käsikirjoituksen synnyn ja omistusmerkinnän välissä voi tietenkin olla puoli vuosisataa, siis melkoinen aikaikkuna.

Käsikirjoitusten kansiin tehtiin myös perhe-omistusmerkintöjä. Pienet ”annaalit” olivat tyypillinen talonpoikaiskirjallisuuden laji Pohjoismaissa. Henkilökohtainen yhdistyi yleiseen historiaan (seuraavassa isojako, vuosien 1808–1809 tapahtumat).

Muisto Kirja.

me olemma wihiityt w 1789

me olemma tullut Wähän Kyröhin wuonna 1791

appi kuoli heluntaina 1792

me menimmä oman tupan 1795

me sirsimme tupamme 1797

Ryssä tuli tänne 1808

äiteni kuoli wuonna 1815

• Käsikirjoituksten tekijännimet ja vuosiluvut saattavat olla myöhempien kokoajien hankintamerkintöjä ja käsialatunnistuksia (mm. J.O.I. Rancken, Kustaa Hallio). Tietojen todentamiseksi on haettava käsikirjoitusten ulkopuolista tietoa myös muista muistiorganisaatioista (mm. arkistonmuodostajien muut kokoelmat).

• Käsikirjoituksen vuosiluku voi olla sen kannessa — esimerkiksi kansimateriaalina kierrätetyssä vielä vanhemmassa asiakirjassa. Tai vuosiluku on alunperin merkitty kanteen, mutta kansiin liitetty alkuperäinen käsikirjoitus on kadonnut. On siis mahdollista, että kokonaiset kannet ovat uusiokäytössä. Käsityöläisten laatimissa mystikkoteksteissä on taidokkaita ja kestäviä paperilla päällystettyjä puukansia. Kansilla ja sisällöillä ei välttämättä ole muuta yhdistävää tekijää kuin kirjansitoja.

• Käsikirjoituksissa on toisinaan päiväyksiä ja nimiä, jotka ovat tyhjää paperitilaa hyödyntäviä raapusteluja, esimerkiksi lasten kirjoitusharjoituksia.

Ajoituksessa tarvitaan myös monialaista yhteistyötä. Pohjanmaan mystikkokokoelma olisi antoisaa ja haastavaa aineistoa kielentutkijoille. Kielivariantit ovat ajoitettavissa ja paikallistettavissa. Myös kokoelmaan sisältyvät paikallishistorialliset asiakirjat ovat arvokkaita. Kokoelman kartoituksen yhteydessä nousivat esiin muun muassa puuseppä Mikki Sauson piirustukset Lapuan kirkosta vuodelta 1833 ja maksuluettelo Vähänkyrön talvihaudan (ruumishuone) rakentamistöistä vuodelta 1835: Taxi wärcki Räkningi Talwi haudan Työn päälle, joka pykättiin 1835. Siihen Sauso on kirjannut mm. seuraavan kuluerän: Kaicki Sepän työ kaikis kiwi neuwois, Lucku, Rautaa, Puldit, ja mistä nimestä Sepän työ olla mahta. Saimme rakennuksen ja räkningin nopeasti sijoitettua nimenomaan Vähäänkyröön, koska vuosiluku oli tiedossa.

Käsikirjoitusten melko niukoissa kuvituksissa on säilynyt myös karttoja, huonekalujen mittapiirustuksia, ja jopa lapsen piirustus nimeltä Kusi miastä, Neliä Lintua ia yxi iänes ia yxi hevonen. Lähitulevaisuudessa identifiointi-urakkaamme toivottavasti jatkavat kielentutkijoiden lisäksi myös sosiaali-, kulttuuri- ja taloushistorioitsijat. Kun saman paperin kääntöpuolella voi olla aikansa kiellettyä maallikkomystiikkaa ja toisella käytettyjä asiakirjoja, ollaan kutkuttavan monimuotoisten toimijaverkostojen äärellä.

Päivi Mehtonen ja Tarja Soiniola